KHN Noviisi ja MestaruusTänään kisattiin Riihimäellä epävirallinen Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistyksen Noviisi & Mestaruus. Ilmoitin Islan lähes kylmiltään...
Elsa hierottavanaKoekausi ja aktiviisin metsästyskausikin alkaa olla tältä vuodelta taputeltu joten käytin Elsan Katilla hierottavana. Se ei ole mitenkään...
FasaanijahdissaJahtikausi starttasi eilen. Elsa muisti heti mistä oli kyse ja kävi hieman lämpimänä ajoketjussa. Se tuhlasikin vähän energiaansa väärään...
Isla sorsalla ja Elsa elementissäänOlemme päässeet tänä syksynä todella mukavasti metsälle. Elsan kanssa ollaan oltu tositoimissa sekä viime- että tänä viikonloppuna. Viime...
TyömatkallaViikko sitten kävin työmatkalla Oulussa ja otin reissuun koirat mukaan. Ensimmäinen yö oltiin Lapualla, Simpsiön hiihtokeskuksessa ja...
PETO-kurssilla Islan kanssaIitu on ollut taippareista lähtien ihan joutilaana. Olemme lenkkeilleet paljon ja koirat ovat päässeet juoksemaan metsässä lähes...