Tunnisteita ei vielä ole.
Koekausi päättyi tämän vuoden osalta itsenäisyyspäivän WT-kokeessa Orimattilassa. Koe järjestestettiin mock trialina AVO- ja VOI-luokissa. Tuomareina toimivat Reima Ronkainen ja Pekka Tuomi. Halusin tämän koemuodon nähdä, joten ilmoitin Islan reippaasti mukaan.
Koe alkoi avoimella luokalla. Tehtäviä vietiin ripeässä tahdissa eteenpäin, sillä valoa riittäisi vain noin 6 tunniksi. Aika vähän 35 koirakolle, joista puolet voittajaluokkaa.
Ensimmäiset tehtävät tehtiin kahdessa ryhmässä isolla pellolla. Me aloitimme Pekan rastilla. Koirakot menivät pareittain suoritusvuoroon ja muut seurasivat walk-upia rivistön takana.
Omalla vuorollani ensin tuli parille markkeeraus meistä katsoen vasemmalle pellon ja metsän rajaan. Sen jälkeen toinen markkeeraus eteen pellolle. Pari ei saanut damia ylös, joten Islalle eye wipe -mahdollisuus. Lähetin Islan eteen-käskyllä kohti metsää ja putoamispaikkaa. Isla lähti noin 30 astetta vinoon kohti metsää. Ilmeisesti tulkitsi linjakäskystäni, että markkeerausta ei haeta. Pysäytin koiran pellon reunaan ja ohjasin siitä muutamilla käskyillä sivusuuntaan. Isla kuunteli hyvin ja eteni damille. Koira siis paikkasi hyvin oman mokani - olisi pitänyt luottaa sen markkeerauskykyyn. Pisteitä tehtävästä 13.
Vaihdoimme uuden parin kanssa paikkoja ja ensin odotettiin toisen ryhmän suoritukset. Olipa piinaavaa seistä tuomarin vieressä paikallaan kahden walk-upin ja noudon ajan, mutta onneksi pystyin luottamaan, että Isla pysyy rauhassa sivulla. Koirallehan ei saa odottaessakaan sanoa mitään ja se on koko ajan arvostelun alla. Kun tuli meidän ryhmän vuoro, edettiin ensin hetken matkaa ja meille tuli ensimmäinen nouto suoraan eteen pellolle. Vaikka markkeerauksella oli reilusti mittaa, Isla eteni täsmällisesti damille ja toi sen tyylikkäästi. Pisteet 20.
Tässä kohtaa tavoitteeni oli saavutettu: saatiin nouto ensimmäiseltä tehtävältä ja kakkosnouto olikin pelkkää plussaa. Jes!
Kolmas tehtävä oli Reimalla. Kun meidän vuoro tuli, jouduimme alkuun odottamaan melko pitkään tuomarin vieressä toisen ryhmän suorituksia. Sitten lähdettiin liikkeelle. Tiesin, että Isalle tulisi markkeeraus oikealle isohkon ojan toiselle puolelle joten naulitsin oman katseeni putoamispaikkaan. Parin markkeeraus tuli kauas pellolle vasemmalle puolellemme. Harmillisesti pari ei damia saanut ylös, joten Islalle jälleen eye wipe tilanne.
Tilanne oli haastava: pari oli tehnyt pitkään töitä nenämme edessä ja koira juoksennellut pitkin peltoa. Matka damille oli myös todella pitkä (pari kertoi jälkikäteen mitanneensa jollain apsilla, että pituutta oli n. 170 metriä). Isla eteni hyvin sataan metriin ja vähän ylikin, mutta jäi liikaa vasemmalle. Pellolla jalat myös veivät vähän liikaa, ja se juoksi pillistä läpi. Lopulta niin paljon, että Reima pyysi kutsumaan koiran pois.
Tässä kohtaa tuomari lähti etsimään damia ja tietenkin sen löysi, joten putosimme molemmat koirakot pois kisasta.
Kuulin jälkikäteen, että kolmansilla noudoilla matkoja kasvatettiin tarkoituksellisesti, jotta saadaan karsittua "jyvät akanoista". Tässä kohtaa meidän osaaminen tulikin vastaan. Islan pillikuuliaisuus yltään n. 100 metriin mutta sen jälkeen se on omillaan. Käskystä pyrkii tulemaan aina lähemmäksi, tuohon "turvaetäisyydelle". Tässä riittää meille siis opeteltavaa ennen seuraavaa kautta.
Kovin mielelläni olisin vielä jatkanut viimeisille tehtäville, jotka tehtiin peitteisellä riistapellolla. Voittaja saatiin suhteellisen nopeasti selville ja koe oli jo ennen yhtätoista ohitse.
Kaikenkaikkiaan kokeesta ja koemuodosta jäi todella hyvä fiilis. Tiesin tämäntyyppisen kokeen sopivan Islalle ja tämä kokemus vahvisti ajatusta Tosin tunnistin senkin, että kovin usein tällaiseen tilanteeseen ei ainakaan nuoren koiran kanssa kannata hakeutua. Sen verran kuumottavaa toisten ohjaajien käskyjen kuunteleminen ja suorittavien koirien katseleminen on.
